Internet on täynnä erilaisia sivustoja ja esimerkiksi blogeja, joissa mainostetaan tuotteita teksti- tai kuvamainoksin. Kun halutaan saada lisää liikennettä verkkosivuille ja terästää myyntiä, siinä tapauksessa niin kutsuttu affiliate-mainonta on tarkoitukseen hyvä keino. Systeemi kuulostaa ehkä monimutkaisemmalta kuin onkaan eikä sitä kannata kavahtaa, vaan ottaa rohkeasti enemmän selkoa kumppanuusmarkkinoinnista käytännössä.

Kumppanuusmarkkinoinnissa on pääpiirteittäin kaksi osapuolta eli mainostaja, joka on halukas maksamaan julkaisijalle siitä hyvästä, että mainostajan mainoksia näkyy julkaisijan sivuilla ja sitä kautta tulee asiakkaita ja myynti kasvaa. Julkaisija taas julkaisee mainostajan materiaalia osana sivujensa sisältöä saaden mainostavan osapuolen myynnistä komissioita sen mukaan, kuinka paljon myyntiä syntyy julkaisijan sivuilla olevien mainosten kautta.

Kumppanuussivuston luomiseksi tarvitset nettiin sisältöä eli vähintään jonkin yksinkertaisen nettisivuston tai vaikkapa blogin, jolla voit alkaa julkaista maksettuja mainoslinkkejä osana sivujen sisältöä. Pelkästään affiliate-toimintaa varten nettiin ei kannata suoltaa sisältöä, joten on hyvä löytää tuottamalleen materiaalille jokin todellinen agenda eli todellista sisältöä, josta sivuilla kävijöillä on oikeasti hyötyä. Sivustot eivät muutenkaan saisi näyttää tekemällä tehdyiltä juuri rahantahkoamiseksi, jotta niistä ei paista liiaksi läpi ilmeinen tarkoitus ainoastaan tuottaa rahaa. Mitä lähempänä sivujen sisältö on mainostajien myymiä palveluita ja niiden käyttäjiä, sen paremmin sivuilla kävijät tarttuvat mainoksiin.

Kumppanuusmarkkinointiverkostot ovat sellaisia tahoja, joiden kautta mainosten julkaisijan on helppo päästä mukaan kumppanuusmarkkinointiin. Yritykset, kuten Euroads, TradeDoubler ja TradeTracker ovat hyviä esimerkkejä verkostoista, joihin rekisteröitymällä voi saada sivuilleen mainoksia, joita klikkaamalla ja joiden osoittamilla sivuilla ostoksia tekemällä tai muita haluttuja toimintoja suorittamalla internetin käyttäjät tuottavat sinulle rahaa. Suominetticasino.info ja monet matkoja myyvät sivustot ovat loistavia esimerkkejä kumppanuusmarkkinointisivustosta.

Jotta kumppanuussivustot tuottaisivat julkaisijalle, on julkaisijankin panostettava kumppanuusohjelmaan kuuluvan sivustonsa tai vaikkapa bloginsa, näkyvyyteen. Sivuille tarvitaan mahdollisimman runsas kävijävirtaus ja siinä auttaa esimerkiksi tehokas, mutta luonteva hakukoneoptimointi.

Sivustojen sisältöön ja sen muotoiluun on hyvä hieman panostaa muutenkin, lisäksi kannattaa käyttää avainsanoja, metaotsikoita ja metakuvausta. Nämä asiat saattavat itsessään kuulostaa hankalilta, mutta monet ammattilaiset antavat aiheesta helppoja neuvoja omilla nettisivuillaan.